Raskausaikana en tutkinut asiaa oikeastaan yhtään, minulla oli ajatus, että tietenkin se onnistuu. Koulutuksen loppuseminaari sattui samaan aikaan kuin se valmennus, neuvolassakaan en tajunnut kysellä asiasta.
Nyt on siis kyse imetyksestä. En ajatellut koko imetystä oikein yhtään odotusaikana ja kun Tuukka sitten syntyi, en oikein tiennyt mitä tehdä. "Miksei tämä onnistui kuin elokuvissa?" Hoitaja tyrkkäsi rintani vauvan suuhun, muttei kertonut miltä heruminen tuntuu, miltä se tuntuu kun maito nousee ja mitä minun kuuluu tehdä?
Sen lisäksi, etten tiennyt mitä tehdä Tuukka puklaili paljon ja jouduimme ottamaan käyttöön sakeuttajan, eli syöttämään pullosta. Silti minä yritin imettää. Yritin vaikka rintani pursusi niin, että jouduin toisella kädellä tukemaan vauvaa ja toisella rintaa, en myöskään nähnyt vauvaa rinnan takaa ja sekin vaikeutti koko hommaa. Kävin jopa imetyspolilla ja sain sieltä kyllä hyviä vinkkejäkin, mutta silti itkimme Tuukan kanssa toisinaan molemmat imetystilanteissa. Selkäni oli todella kipeä ja sitten kipeytyivätkin hartiat ja heti seuraavana pää. Koetin myös pumpata maitoa, mutta lopulta lepo ja muut asiat tulivat sen edelle. Annoin yhä useammin ja useammin korviketta rintamaidon sijasta. Samalla kun koin olevani maailman paskin äiti, huomasin pikkuhiljaa olevani pirteämpi, iloisempi ja jaksoin seurustella lapseni kanssa ihan erilailla.
Sitten tuli päivä kun Tuukka ei suostunut enää rinnalle, tuli toinen samanlainen ja kolmas, sitten takana olikin jo viikko kun Tuukka ei ollut suostunut rinnalle. Silti koitin ja koitin imettää. Eräänä päivänä Tuukka sitten suostui imemään ja se hetki oli todella kaunis. Hän katsoi silmiini hellästi ja söi hetken. Sen jälkeen hän ei ole suostunut rinnalle. Aivan kuin tuo parin viikon takainen imetys olisi ollut hyvästien jättö imetykselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti