Torstaina minä kaivoin sen kotidopplerin taas esille ja ajattelin testata, joko kuulisin muutakin kuin istukan viuhkimista tai napanuoran ulvontaa.
Vähän piti etsiä ja painaa doppleria vatsaläskeihin, meinasin jo luovuttaa kun...
pieni hento ääni, ihan kuin laukka-askeleet... VAUVAN SYDÄN!
Voi kuinka minä aloin itkeä onnesta ja samaan aikaan vauva lähtikin doppleria karkuun, enkä enää kuullut sykettä sinä iltana.
Eilen kokeilin uudestaan ja kyllä. Siellä se meidän pienen rakkaan sydän jumpsutti oikein urakalla. Kaikki hyvin.
Miten pienestä asiasta sitä voikaan ihminen olla iloinen monta päivää.
Ja missä vaiheessa sitä uskoo, että siellä ihan oikeasti on pieni ihmisen alku, jolla on kaikki hyvin. Voi pientä rakasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti