Se on taas se aika vuodesta. Kyseinen kamala vuosipäivä meni töitä tehdessä, mutta yövuorossa tuli muutama kyynel silti tirautettua.
Keskenmenosta on nyt 3 vuotta ja jokunen päivä päälle.
Kaikki vauvoihin liittyvä itkettää ja kaipuu on kova vaikken tiedäkkään millaista on tulla äidiksi. Silti sisällä on pieni kipinä, jonka haluaisin palavan kunnolla. Minä en mitään muuta halua niin paljon, kuin olla äiti!
Yritys on kova, tai no niin kova mitä tässä töiden lomassa pystyy olemaan.. Toivotaan, että pian tärppää. Takaraivossa jyskyttää myös lapsettomuustutkimuksiin meno, mutta jostain syystä... Jos siihen lähdetään, tulee jotenkin niin loputon olo. Että ei meistä varmasti koskaan tule vanhempia... Vaikka voisivathan testit näyttää, että kaikki ok, senkun touhuatte enemmän! :D
Juuri tänään pohdiskelin kaverille ääneen, että eipäs me olla tapeltu Matin kanssa pitkään aikaan kunnolla! :D Kai sillä elinympäristöllä ihan oikeasti on vaikutusta parisuhteen hyvinvointiin... Naurahdin ihan ääneen kun tajusin mitä sanoin. Mukavaa oloa tänne siis.
Tätä kirjoittaessa, alavatsaa nipistelee hellästi.. Toivotaan parasta! :) Voihan se kyllä olla pelkkää menkkojen kiukutteluakin! :D
ps. Olen huomannut Matissa samankaltaista kaipuuta. Yhtäkkiä se mies on alkanut hymyilemään vauvamainoksille ja kaduilla näkyville lapsille. Voi hyvä luoja, anna meillekin pian oma vauva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti