Viimeiset pari päivää ovat olleet aika tunnepitoisia. Yövuorot eivät myöskään auta asiaa. Tai juuri loppumaisillaan olevat menkat. Tänään, tänä yönä, tulee kaksi vuotta keskenmenosta. Yritän olla miettimättä asiaa, koska kyyneleet nousevat heti silmiini ja kurkkua kuristaa. Mutta kun nuoret menevät nukkumaan, työtehtävissä tulee tauko...ajatukset karkaavat siihen tyttölapsen alkuun joka ei saanut syntyä. Meidän tyttäreemme. Samalla kun olo on uskomattoman surullinen, tunnen kauheat paineet ja ahdistuksen seuraavan minua. Osa sukulaisista on jo alkanut puhua "Ette te varmaan enää saa lapsia!" "Eihän se haittaa jos te ette saa lapsia!" Kun itse yrittää miettiä, että ei meidän mahdollisuus vanhemmuuteen voi olla tässä. Ennen halusin saada 2 tai 4 lasta. Nyt olen päättänyt, että 1 lapsi riittää. Voi hyvä jumala, anna meille edes se yksi lapsi! Ahdistaa, että ollaan yritetty jo kaksi vuotta, eikä mitään ole tapahtunut. Ja samalla pitäisi olla stressaamatta...
When you try your best but you don't succeed
When you get what you want but not what you need
When you feel so tired but you can't sleep
Stuck in reverse
When the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?
****
Pakko yrittää jaksaa. Inhottaa olla töissä kun haluaisi vaan itkeä ja mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti