Olen 26-vuotias naimisissa oleva nainen. Nainen joka haluaa olla äiti, enemmän kuin mitään muuta. Nainen joka melkein sai kokea sen onnen, mutta jotain tapahtui ja niin ei käynyt.
Olen halunnut lapsia niin kauan kuin vaan muistan.
Olin 18 tai 19 kun koin ensimmäisen keskenmenoni. Olin mennyt harrastamaan seksiä exäni kanssa ja olin tullut raskaaksi. Tosin en tiennyt tätä, kuin vasta jälkikäteen, kun vuodin verta pari viikkoa ja koko sen ajan olin niin kovissa kivuissa, etten pysynyt jaloillani. Tuolloin keskenmeno oli vain hyvä juttu, olin liian nuori, oli hölmöä touhuta exän kanssa, ihmisen kanssa kenen kanssa en syystä ollut ollut yhdessä enää puoleen vuoteen. En halua edes miettiä missä olisin nyt, jos olisin synnyttänyt terveen lapsen.
Menimme naimisiin aviomieheni kanssa 2009, mutta emme halunneet lapsia heti.
Vuonna 2012 jätimme ehkäisyn pois, saa tulla jos on tullakseen.
Elokuussa 2012 tein positiivisen raskaustestin. Olimme todella onnellisia.
Marraskuussa raskausviikoilla 18 koin keskenmenon, jonka aikana synnytin jo viikkoja aiemmin kuolleen tyttölapsemme. Meni pitkään, kun en voinut iloita kenenkään vauvauutisista. Kaikki vain satutti ja tuntui kuin kohtalo olisi nauranut päin meidän naamaamme.
Nyt on kesä 2014 ja yritämme jälleen. Oikeastaan tässä kierrossa ekaa kertaa kunnolla.
Jos kaikki menee kuten toivon, syntyy meille pieni lapsi ensi helmikuussa.
Katsotaan, toivotaan ja pelätään.
Rv 4+2?
Raskaustestiä en ole uskaltanut vielä tehdä. Ehkä ensi viikolla.
Kuukautiset, älkää alkako!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti