maanantai 23. helmikuuta 2015

36. Tee asialle jotain!

Siskoni ei varsinaisesti sanonut noin, mutta merkitys oli sama. Nuorimman siskoni, joka on jo äiti, "käskyttämänä" soitin neuvolaan ja sain lähetteen labraan. Jos syitä menkkojen puuttumiselle alkaisi löytyä. Kiitos Meri töytäisystä! :)

Palataan asiaan kun tiedän itsekin enemmän.

lauantai 21. helmikuuta 2015

35. Kummallista

Kuukautisia ei vieläkään kuulu, eikä näy. Alavatsaa kipristelee silloin tällöin, mutta raskaustestit näyttävät negatiivista. Hermot ovat kireällä ja hermostun TODELLA nopeasti ja todella typerille/pienille asioille. Alan olla todella turhautunut. Eilen illalla suututti toden teolla ja ajattelin vain, että alkaisivat nyt perkele jos en kerta ole raskaana! Ärsyttää.

Olen tällä hetkellä yksin kotona. Matti lähti aamulla käymään Haaparannassa. Tulee kotiin kuulemma illalla. Olen siivonnut ja innostuin meikkaamaan. Seuraavaksi ajattelin tehdä ruokaa ja laittaa jonkun leffan pyörimään. Pitäisi tehdä pehmoja, niitä kun oli pari kaveria tilannut.

Seurataan tilannetta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

34. Olette myöhässä.

Pitkästä aikaa jotain höpinää tännekin. Toinen blogini on ollut "tauolla" tammikuun 18. päivän jälkeen ja tuskin sen pariin palaan enää. Tuntuu teennäiseltä kirjoittaa sinne mitään. Olen myös alkanut pohtimaan sen blogin poistamista, koska työni on sellaista etten välttämättä halua nuorten löytävän blogiani.  Mutta joo, mennäänpäs otsikkoon.

Tänään (lauantaina) kuukautiseni ovat jo 9 päivää myöhässä. Raskaustestin tein aamulla ja se näytti negatiivista. Silti mitään merkkejä kuukautisista ei ole.

Kovasti toivon, ettei hormonitaso vain olisi noussut tarpeeksi korkealle ja olisin raskaana, mutta se ei vielä näkyisi testissä.

Join eilen neljä alkoholiannosta illan aikana, kun olin pomoni valmistujaisissa. Kotona olin pian puolenyön jälkeen ja yhteen mennessä olin jo täydessä unessa. Aamulla päätä särki ja kaikki hajut kuvottivat. Kuvotus helpotti, mutta päänsärky jatkui klo22 saakka. "Kivaa" siitä teki se, että työni alkoivat tänään jo klo18.... Pitkä yö tiedossa ja päätä vielä innostuu särkemään. Elimistössä on edelleen särkylääkettä, joten se laskee myös lämpöä. Mittailin nimittäin lämpöni äsken ja mittari huusi 36,7... Eli eiköhän tästä jäädä aamulla saikulle, ekan yövuoron jälkeen... Vaan ei mahda mitään. Kun sairastaa, niin ei silloin voi töihin mennä.

Odotellaan vielä, alkaisivatko kuukautiset vai joko meitä olisi onnistanut. Toivotaan jälkimmäistä.